Pulla asuu nyt väliaikaisesti meillä täydet viikot niin kauan että sillä alkaa ja loppuu juoksu. Sitten se siirtyy toiseen kotiinsa kolmeksi kuukaudeksi. Niiden kolmen kuukauden aikana sellainen ihminen joka jaksaa panostaa Pullaan koittaa saada sen ongelmista selvää. Kolmen kuukauden jälkeen Pulla tulee minulle takaisin ja kuulen ovatko ongelmat ratkenneet, vaiko eivät. Luulen että eivät ole.

Pullan sisko vaihtoi kotia samojen ongelmien takia kuin Pulla... se ei vain ollut agressiivinen ihmisile tai toisille koirille.

Tiedän että mun pitäisi jaksaa treenata enemmän Pullan kanssa, mutta olen todennut sen olevan ihan samanlainen hirviö treenasimpa tai en.

En jaksa enää motivoitua tuota koiraa kohtaan ollenkaan. Mietin mitä sen kanssa teen. Annanko sen pois? Lopetanko? Vai kestänkö sitä vaan?
Pois antaminen tarkoittaisi sitä että se menisi ensin kasvattajalle, josta johonkin muualle. Epäilen että se tulisi takaisin minulle lopulta, ellei joku lopettaisi sitä sitä ennen. Mies sanoo että ainakaan silloin se ei olisi enää minun ongelmani. Mielestäni Pulla on minun ongelmani oli se missä hyvänsä. Lopetus on päivä päivältä parempi vaihtoehto, mutta jokin silti pidättelee minua. Tähän asti olen jaksanut käyttää Pullan joka päivä lenkillä ja treenatakkin vähän välillä... mutta.

Äh. En jaksanut nyt avata ajatuksiani paljoakaan. Tästä tekstistä ymmärtää varmasti väärin... mutta kun väsyttää. Olen kai raskaana.

Pulla asuu tällä hetkellä puolet viikosta muualla, jossa sen kanssa touhutaan hirmuisesti. Se käy monella pienellä (n. 2km) lenkillä päivisin. Paikassa käy myös vieraita paljon, joiden aikana Pullalla on kuonokoppa päässä. Se on muka ok vieraiden kanssa, mutta saattaa toisena hetkenä olla arvaamaton. Pulla käy myös ostari treeneissä päivittäin.
Sen kanssa puuhataan sellaista mitä minä en ole enää aikoihin jaksanut, koska en ole nähnyt tuloksia parempaan suuntaan.
En usko nytkään että tuloksia syntyy, vaikka niin mulle on väitetty: Musta ne kaikki tulokset ovat olleet vain niitä samoja pilkahduksia joita näen päivittäin. Se ei tarkoita että mä pystyisin ikinä Pullan kanssa palaamaan harrastusten pariin.

Puolet viikosta mä käytän Pullan lenkillä. Mä otan taskut täyteen nameja ja syötän Pullaa metrin välein. Niin se ei ainakaan vedä, mutta...

Ai niin Cesar Millan on tulossa kuulemma suomeen. Pääsisinpä hänen pakeilleen Pullan kanssa!

Vaikeinta minulle on hyväksyä se että mun ongelmille ei ehkä voida tehdä mitään. Enkä enää ole edes varma ovatko ongelmat minun vai Pullan... alan kallistua siihen että kummankin yhteisiä.

Mietin parhaillani kokeilenko taas jälleen yhtä ongelmakoirakouluttajaa, vai luovutanko. Minun vain pitäisi saada itseni asennoitua oikein. Mun on vain niin vaikea tuon koiran kanssa lähteä nollasta liikkeelle. Mun on myös vaikea elää sen asian kanssa että en saa koiralta minkäänlaista palkkiota - eli onnistumista minkään meidän ongelman suhteen.

Motivoikaa mut yrittämään!

Tällä hetkellä mietin joka lenkillä Pullan lopettamista. Sitten tulen sisään kotiin ja Pulla käy makaamaan vauvan viereen ja kun vauva huutaa Pulla käy suikkaamassa suukon poskelle <3. Lopeta nyt sitten sellainen koira...

Olisin onnellinen jo sellaisesta itsestään selvästä pikku jutusta että Pulla ei vetäisi lenkeillä. Muiden ongelmien kanssa pystyn elämään, mutta vetäminen menee suoraan hermoon. Muita ongelmia voin vaikka vältellä.
Tietenkin olisin vielä onnellisempi jos pystyisin harrastamaan jotain Pullan kanssa. Edes sitä tokoa. Kaikista onnellisin olisin, jos pääsisin sen kanssa taas agilityn pariin... Mutta luulen että kaksi viimeisintä toivetta ovat jo liikaa.

ps. kuvan koira ei ole pullaa nähnytkään.

Tajusin erään asian.

... meinaan sen että mä en saa Pullan kanssa aikaan mitään sen takia, koska en ikinä koe tietyissä asioissa onnistumisia sen kanssa. Totta kai mä jaksaisin treenata sen kanssa, mikäli joskus joku onnistuisi. Tiedän tiedän... Pulla on todella lahjakas mm. agilityssä, tokossa ja jäljellä. MUTTA kun sen kaiken pilaa se että TIEDÄN etten pääse sen kanssa ikinä kisaamaan niissä lajeissa sen takia että se syö kaikki vastaan tulijat ja menijät.

Mä en tiedä mitä tekisin sen kanssa. Onko kenelläkään jäljellä mitään keinoa, jota en olisi yrittänyt jo? Saa ja pitää sanoa, jos sellainenkin vielä löytyy!

Aloitin sohviksen kanssa taas harrastukset :) ja meillä on niin mukavaa. Intoani latistaa vain se että tiedän että Pulla olisi nopeampi ja parempi, mutta nautin hetken hengähdystauoista Sohviksenkin kanssa.

Elämä Pullan kanssa

on välillä niin vaikeaa että syvällä sisimmässäni tiedän ettei Pulla tule kokemaan luonnollista kuolemaa. Siis edes sellaista että se lopetetaan johonkin vanhuuden vaivaan tai sairauteen. Mä uskon että joskus mä nään paremmaksi vaihtoehdoksi vielä lopettaa sen. Niin ikävää kun sitä onkaan itselleen myöntää saati sitten ääneen sanoa.

Se aika ei kumminkaan ole vielä. Pulla on vasta nuori koira ja elinvuosia sillä sukunsa perusteella on vielä ainakin kymmenen jäljellä, ellei enemmänkin. Tietenkään sekään ei ole kirjaan kirjoitettu aika. En kai voi sanoa että nautin näistä päivistä, kuukausista ja vuosista mitä Pullan kanssa joudun viettämään. Paitsi välillä, silloin kun ollaan pelkästään oman lauman kanssa kotona.

Voi olla että Pullan aika koittaa viiden vuoden sisään tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. Mä koitan varautua siihen hetkeen kun Pulla joudutaan lopettamaan. Mä en kenenkään muun koiralla sitä ole alkanut vielä tekemään, vaikka vanhempiakin koiria laumasta löytyy. Vanhempien koirien kohdalla vain tiedän sen että ne saavat elää elämäänsä niin kauan kun ovat hyvässä kunnossa. Pullan kohdalla tiedän että vaikka se on hyvässä kunnossa, niin silti se ei välttämättä saa elää, niin raa'alta kuin se kuulostaakin. Siksi teen vähän kerrallaan surutyötä jo nyt. Tiedän Pullan lopetuksen olevan rankka paikka itselleni, mutta tiedän että se voi olla jossain vaiheessa välttämätöntäkin. Niin tuomittavaa kuin se onkin.

Ihmiset ihmettelevät miksi en vain harrasta Pullan kanssa agilityä tai jos se onkin vaikeaa, niin sitten vaikka tokoa.

Harrastinhan mä vielä viime syksynä Pullan kanssa tokoa, kun huomasin että agility on turhan vaarallinen laji kanssa harrastajille. Tokoa olemme pennusta asti "harrastaneet" sen verran että kaikki liikkeet avoimeen asti ovat hallussa noutoa lukuunottamatta. Menimme kumminkin ongelmakoiraryhmään, koska ajattelin että vaikka osaamme jutut, niin olemme lähinnä ongelmakoiria.

Menimme siis ryhmään, jossa oli lähinnä sellaisia koirakoita joiden suurin ongelma oli se että omistajat eivät vielä osanneet kouluttaa koiriansa. Niiltä ei oltu ikinä vaadittu mitään tottelevaisuus liikettä, eivätkä omistajat tienneet miten niille se pitäisi opettaakkaan, joten ne olivat "ongelmakoiria". Oli siellä yksi saksanpaimenkoira, joka oli pahempi rähjä kuin Pulla - tosin se oli sosiaalinen ihmisille ja se ei ollut salakavala, mutta kova ääni siitä lähti.

No Pullalla sujui toko ryhmässä kaikki aina niin kauan hyvin kun kukaan koirista tai ihmisistä ei tullut iholle, mutta joka kerta sain olla silmät selässä katsomassa ettei kukaan ollut lähestymässä, kun "tää on ihan kiltti" tai "ompa se kaunis". Pullahan kerää ihailua koirapiireissä osakseen kauniilla ulkonäöllään. Se on kevyt rakenteinen, suht lyhyt karvainen ja vaikka se onkin "black and tan"-värinen, niin silti siinä on enemmän mustaa. Se on ihmisten mielestä nätti, joka tuolla luonteella ei ole kovinkaan hyvä juttu.

Kaikissa muissa liikkeissä Pulla loisti, paitsi luokse päästävyydessä, jossa se koitti poikkeuksetta näykkäistä lähestyjää. Muissa liikkeissä näytimme mallia.
Mutta ryhmä treenasi erään urheilu hallin pihalla, jossa oli todella vilkas ihmis liikenne, joten ihmisiä helposti meni joka suunnasta ohi. Toisaalta pidin sitä hyvänäkin juttuna, koska ajattelin että Pulla siedättyisi. Niin ei kumminkaan käynyt ollenkaan. Se oli joka kerta jatkuvaa valppaana oloa.

Kerran yksi koira pääsi omistajaltaan irti. Tietenkin se koira tuli suoraan Pullaa kohti. Omistaja huusi koiransa perään "se on kiltti". Mä huusin että "tää ei". Mä yritän kovasti olla tuollaisissa tilanteissa remmi löysällä ja ihan muina naisina, mutta arvatkaa onko se vaikeeta, kun tietää että jos koira kiskasee, niin sitä on nurin siinä vaiheessa ja koira tappelussa? No tässä tapauksessa omistaja sai koiransa kiinni ennen kuin mitään ehti käymään.

Nyt olen kirjoittanut jo hirmuisen romaanin, enkä oikeastaan ole saanut sanottua mitä piti sanomani.

En tiedä tietääkö kukaan sitä kun koiran kanssa pitää jatkuvasti olla varuillaan? Mistä päin tulee seuraava ihminen tai koira. Mihin pystyn väistämään tarpeeksi kauas? Miten sanoa ihmiselle ettei tule kovinkaan lähelle ilman että ihminen säikähtää koiraa ja koira näykkäisee sen takia?

Harrastukset Pullan kanssa ovat jäässä niin kauan kunnes se oppii olemaan vetämättä hihnassa ja käyttäytymään niin ettei se syö ainakaan ihmisiä. Missä se sitten voi sen oppia jos emme harrasta? Yritän koko ajan etsiä ongelmaan ratkaisuja. Kokeilen jokaista uutta kikkaa joka tulee vastaan, kunnes tehoava kikka löytyy. Siihen asti treenaamme pihalla.

En varmaankaan saanut kovinkaan hyvin selitettyä sitä miksi en harrasta Pullan kanssa. Yritän joskus toiste paremmalla ajalla.

No nyt on muutama päivä päästy testaamaan uutta metodia - sitä jossa säälitään koiraa. Ei onnistu Pullalla sekään. Taas olin innoissani pari päivää, mutta tänään se into loppui.

Tänään lenkillä vastaan tuli ihminen kahden koiran kanssa. Me Pullan kanssa väistettiin kahden tien leveyden päähän ja jäätiin odottamaan, jotta päästäisiin takaisin tielle - etenemis mahdollisuutta vaunujen kanssa ei ollut.
Pulla katsoi koiria murhaavasti ja minä suihkaisin pullolla ja säälittelin. Ei tehoa, koirat lähestyvät. Suihkaisin uudestaan, ei tehoa taaskaan. Kun koirakko on kohdalla Pulla nostaa äläkän ja jatkaa sitä pitkälle niin kauan kunnes koirakko häipyy näkyvistä. Mä suihkin ja koitan säälitellä tuloksetta. Palaamme kotiin ja Pullalla on naama märkänä.

Siinä taas kariutuivat mun haaveet että palaisin harrastuksien pariin joskus Pullan kanssa.