Pullan kanssa on mennyt ihan kivasti nyt. Olen käynyt leikittämässä sitä erilaisissa paikoissa. Tällöin ehkä näkee parhaiten sen pelon ja epävarmuuden: leikkiminen ei meinaa kiinnostaa, kun on vaaroja kaikkialla. Normaalistihan Pulla on patukkahirmu, mutta vielä enemmän se pelittää saalisvietillä, eli se on eniten pallohirmu. Leikitän Pullaa kumminkin patukalla kaikkie turvallisuuden vuoksi. Patukka ei pääse pomppimaan karkuun Pulla perässään. Kukaan ei tule myöskään ojentaneeksi vahingossakaan patukkaa mulle, toisin kuin pallon kanssa voisi käydä.
Kuvitellaan että mulla karkaisi pallo ja joku ystävällinen heppu tulisi ojentamaan sen mulle. Pulla söisi sen! Ihan vaan sen takia että a) tyyppi tulee lähelle b) tyyppi ojentaa MEIDÄN palloa.

Nyt kumminkin leikkiin ollaan pystytty keskittymään, vaikka vieressä on ruohonleikkurilla ajava ihminen. Se on hurjan paljon jo. Namihan kelpaa joka tilanteessa...

Lenkeillä käynti on välillä helvettiä. Nyt olen päästänyt Pullan pihalle juoksemaan runtusia siksi aikaa kun puen, niin sen ei tarvitse tehdä niitä runtusia enää siinä vaiheessa kun olemme lähdössä. En piilota palloa enää, koska se saa aikaan sen että Pulla etsii sitä koko ajan, vaikka olenkin pitänyt tarkan huolen siitä että käsken sen aina istumaan ennen kuin päästän etsimään. Sen sijaan otan Pullan kanssa joitain toko liikkeitä. Pullan suosikki on maahan meno. 15min tokoilun jälkeen kiinnitän hihnan ja tokoilen lisää. 10min päästä pääsemme lähtemään pihasta.

En ole enää niin vaativa Pullalle. Sen ei tarvitse kävellä ihan mun vierellä, kunhan ei ole lähdössä lentoon, huuda tai vedä. Siinäkin on sille vaatimusta kerrassaan.

Mä olen kai liian vaativa tyyppi. Mä olen tähän asti elänyt koirien kanssa niin että näin tapahtuu ja tehdään, piste. Kun se ei Pullan kanssa onnistu olen ihan hämilläni.

Huoh. Välillä elämä on ton koiran kanssa aika tosi rankkaa.

Olin eräällä kurssilla sohvaperunan kanssa ja siitä innostuneena päätin katsoa netistä tokotarjontaa, noin muuten. Löysin sitten itseni koirat.comin kalenterista. Jotenkin ajatukseni ajautuivat Pullan kanssa harrastamiseen. Olisi kiva mennä hierontakurssille Pullan kanssa. Olisi kiva kokeilla koiratanssia Pullan kanssa. Olisi mukavaa agilytyillä taas Pullan kanssa. Jokaisen kurssin kohdalla tyrmäsin kumminkin ajatuksen Pullan kanssa menemisestä, koska me järkytettäisiin kaikki.
Eräässäkin "mainoksessa" luvattiin että kun olen käynyt kaksi kurssia koirani kanssa olemme valmiita kivakoirakansalainen testiin. Mietin jo hetken Pullan kanssa ilmottautumista, kun noin hyvin luvataan että edistytään ;)
En sitten ilmoittautunut PULLAN kanssa mihinkään. Sohvaperuna pääsee.

Onko muilla ongelmakoirien omistajilla samanlaisia ajatuksia?

Remmirähjä kurssille oikeasti harkitsin monta kertaa ilmoittautuvani, mutta ajattelin että vien tämän metodin loppuun nyt mitä olen aloitellut. Katson sitten menenkö vielä remmirähjä kurssillekin.

Kaupungissa käymässä

Oltiin tänään aamulla Pullan kanssa läheisessä pikkukaupungissa käymässä. Kävelin autolta vähän matkaa ja ajattelin istahtaa Pullan kanssa penkille, koska kävely kaupungissa sujuu hyvin. Tietenkin heti ensimmäinen mummo katsoi että ompas nätti koira, tuota tarvitsee tervehtiä ja tuli suoraan kohti. Mä en tietenkään tajunnut sitä ennen kuin Pulla tajusi. Pulla kiljahti sotakiljuntansa ja rykäisi mummoa päin. Mummo sanoi ihan hämillään "ai onko se vihainen? Olisin tullut tervehtimään". Mäkin olin vihainen. Kysy ensin, tule vasta sitten! Sanoin kumminkin mummelille että koirani on vihainen.

Kaikki meni hyvin Pullan kanssa istuessa muuten mutta ihmisillä on tapana TUIJOTTAA koiraa!? Me taidetaan Pullan kanssa olla kummatkin maalaisia, koska en mäkään tajunnut että ihmiset ovat niin typeriä että tuijottavat koiraa silmiin. Vieläpä kun Pulla katsoo murhaavasti takaisin ja jos mä en olisi ollut naksauttelemassa, niin se olisi reagoinut muutenkin.

Sain Pullan lopulta rauhoittumaan kumminkin, kun palkkasin aina kun se vain katsoi ihmistä. Pelottavin kohdattava oli papparainen, jolla oli kävelykeppi JA "rullalaukku". Sitä työstettiin jo pitkältä matkalta Pullan kanssa.

Juuri kun olin saanut Pullan reagoimaan hienosti kulman takaa tuli mäyräkoira omistajineen. Mäykky tietty edellä ja nosti äläkän. Arvatkaapa nostiko Pullakin? Jeps. Mäykyn omistaja käveli kiireesti ohi ja me aloitettettiin Pullan kanssa koko siedätyshoito alusta.

Sain taas vihdoin Pullan rauhottumaan, joten lähdettiin autoa kohti. Tietenkin toinen koira tuli vastaan meitä. Pulla ei sitä ehtinyt huomata, mutta mä tein nopean tilanne katsauksen. Liian kapea jalkakäytävä, eikä mitään mihin pääsisi vähän sivuun. Tukkisimme Pullan raivoissa koko käytävän ja jos joku uskalikko yrittäisi siitä välistä ohi, P todennäköisesti Purisi. Niinpä vastoin kaikkia perjaatteitani lähdin pakoon väistämään. Pidin Pullan koko ajan niin että minä olin ihmisten välissä kun puikkelihdimme auton suuntaan.

Ja huh! Vihdoin autolla, selvisimme!
Pitää ottaa näitä harjoituksia useammin. Päätin että otan niitä joka perjantai, kun minulla on vapaata. Olen myöskin katsomassa joitain koirakisoja, johon pääsisimme "yleisöksi".

Lenkkeily

En ole varma onko lenkkeily mennyt parempaan suuntaan. Ainakaan Pulla ei vedä. Olen siirtynyt fleksistä käyttämään tavallista talutinta, jonka koen turvallisemmaksi. Lisäksi Pulla kääntyy salamana luokseni, jos lähden peruuttamaan, joten fleksistä ei ole enää niinkään hyötyä.

Keksin edelleen kumminkin aivot sauhuten Pullalle tekemistä, jotta se ei lähtisi lentoon joka ripsahduksesta. Pulla keskittyy silmät loistaen suurimman osan ajasta. Mutta en edelleenkään ole tyytyväinen tilanteeseen: haluan että voin keskittyä kävelemiseen, luontoon ja itsekseni miettimiseen lenkillä. En halua keskittyä Pullaan.
Luulen kumminkin että olemme menossa siihen suuntaan. Sain siitä jo vähän maistiaisia. Kun päästän Pullan vapaaksi se hetkittäin pystyy haistelemaan rauhassa hajuja ja olemaan koko ajan kuulolla kumminkin. Enää se ei juokse täysiä joka suuntaan vapaaksi päästyään.

Jatkan näin. Marraskuun alussa menemme taas Davidin juttusille. Teemme varmaan enkan siellä käynneissä ;)

Ihmisten suhtautuminen ongelmakoiriin ja niiden omistajiin

Oletko huomannut kadulla kulkiessasi rähjäävän, remmissä kiskovan ja kiljuvan koiran? Olet todennäköisesti törmännyt vahingossa meihin, tai johonkin toiseen ongelma tapaukseen. Mitä olet tehnyt ongelman nähtyäsi? Mietit ehkä mielessäsi että ”ompas kamalaa, onneksi MINUN koirani eivät käyttäydy noin!” tai ”Kyllä noiden omistajien pitäisi saada koiransa kuriin!”. Oletko koskaan omistanut ongelma koiraa? Ja ehkä vielä sellaista, jolle ei ole neuvoja löytynyt ensimmäisestä, toisesta tai kolmannestakaan ongelmakoirakouluttajalta.

Aina ajatellaan että vika on omistajassa. ”Miksi omistaja ei vain kiellä koiraa?” Entä kun kielto ei auta? Siinä vaiheessa mennään hiljaiseksi tai ajatellaan ettei omistaja ole kieltänyt tosissaan. Jos ongelmakoirakouluttajien neuvot eivät auta, niin vika on omistajassa, joka ei ole ollut tarpeeksi motivoitunut tekemään kaikkea niin miten ongelmakoirakouluttaja on sanonut.

Minä ajattelen että vika voi olla koirassakin, mutta se vika on aina korjattavissa. Ongelma käytökseen on aina syynsä.

Nykyään kun omistan oman ongelmakoiran suhtautumiseni on erilainen muihin ongelmakoiriin ja niiden omistajiin. En käänny ympäri, jos jonkun koira rähisee vastassa. Menen rohkeasti päin, enkä anna ongelmakoiralle sitä tyydytystä että se saa karkotettua minut ja koirani rähisemällä, vaikkakin monet omistajat tuntuvatkin haluavan että käännyn ympäri. Toivoisin itse myös Pullan kanssa että ihmiset eivät kääntyisi koirineen ympäri meidät nähdessään. Tästä Pulla saa aina palkaksi karkotettua ”viholliset”.
Ongelmakoiran kohdatessani mieleen ei tule enää että ”miksi tuo ei tee asialle mitään”. Tiedän että vaikka asialle tekee parhaan kykynsä mukaan ”jotain” asia ei ole aivan niin yksiselitteinen ja helppo. Toki myönnän että on koiria, joiden ongelmat olisivat helposti korjattavissa, mutta ihminen tarvitsisi oikeanlaista opastusta ja henkilöä, joka ottaisi asiakseen auttaa. Suomessa ongelmakoirakouluttajat ovat liikaa erikoistuneet omaan ”koulutusmetodiinsa”, eivätkä osaa soveltaa sitä. ”Tämä auttaa varmasti, kun auttoi monella muullakin koiralla!” he tuntuvat ajattelevan. Ei viitsitä perehtyä kyseisen koiran ongelmaan, vaan annetaan suoraan ratkaisumalli, mikä on auttanut toisella koiralla.

Oma lukunsa on tietenkin ”ongelmakoirakouluttajat” joilla kokemusta on vain siitä yhdestä sekarotuisesta, joka jahtasi häntäänsä. Kun oma piski on parannettu hännän jahtauksesta he ovat omasta mielestään täysin päteviä ongelmakoirakouluttajia.

TV-ohjelmat ovat nyt nostaneet enemmän esille ongelmakoiria, jonka koen hyväksi asiaksi. Ihmiset tajuavat etteivät ole ainoita, joilla on koiransa kanssa ongelmia ja että ongelmat pitää kohdata. Valitettavasti se ei näy kadulla asti kumminkaan.

Muiden kansalaisten mielestä ongelmakoiran omistaja on edelleen jotain rikolliseen verrattavaa ja häntä vieroksutaan. Voisiko jokainen koiran omistaja alkaa kohdata ongelmakoiria ilman ennakkoluuloja ja ympärikääntymisiä? Tällöin voisimme kaikki osaltamme auttaa ongelmakoirien omistajia heidän vaikealla matkallaan.

Hauskaa lenkkeilyä!

Mies on käyttänyt taas ahkerasti koiria lenkillä. Pulla on kuulemma ollut aivan kamala.. onkohan se yllätyskään, kun herra ei noudata mun neuvoja yhtään, vaan koittaa vaan kieltää. Noh, sehän ei enää sitten ole mun ongelma, vai mitä? Mä olen sanonut että mä voin käyttää Pullan lenkillä, samoin kuin koko muun lauman VÄLILLÄ.

Olen kumminkin Pullan kanssa tehnyt joka päivä jotain. Esimerkiksi puun kiertoja (niin että se jopa alkaa muistuttaa agilityä jossain määrin..), lelun piilotusta ja tottista. Ollaan myöskin "jätä" käskyä harjoiteltu jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. Pitää ottaa se ohjelmaan!

Eilen olin koko lauman kanssa yksin pitkästä aikaa lenkillä ja meillä oli jopa HAUSKAA! Tokihan meitin sohvaperuna oli koko ajan kimpussa, kun haistoi namit taskussa, mutta Pulla käyttäytyi! Tänään ei mennytkään sitten niin hyvin.
Otin aluksi pallon etsintää Pullan kanssa pihalla ja jatkoin sitä "ulos pihalta", niin ettei se huomannutkaan kun lähdettiin lenkille.
Menimme "uudelle vanhalle" reitille, joten Pulla oli vähän vauhkona. Se vilkuili sinne tänne ja jos vilkuilu oli pahaa, niin keksin aina jotain tekemistä sille. Mä oon väsyneempi noiden lenkkien jälkeen kun Pulla, kun koitan aivot sauhuten keksiä sille jotain tekemistä... siis sellaista, missä muut koirat eivät olisi tiellä. Keksittekö te?

Mulla on Pullalle juoksumatto ostettuna ja oon mä vanhassa asunnossa sitä käyttänytkin jonkin verran. Nyt sille pitäisi etsiä paikka täältä ja muokata sitä enemmän koiralle sopivaksi. Sehän on vähän liian lyhyt juoksemiseen, mutta kävelyttämisessä se menee. Jospa laittaisi Pullan ensin aamusta aina puoleksi tunniksi juoksemaan, kun tulen töistä toiseksi puoleksitunniksi... hmm ja sitten kun tullaan lenkiltä, niin koko loppu illaksi ;)?

Namin piilotus leikki

Hoh hoh. Onhan se kaiketi parempi ettei Pulla hördää kaiken muun perään, mutta en voi sanoa että pidän siitäkään että se hördää mun ympärillä ADHD:nä ("mamma mitä nyt tehdään!? Tehdään jotain! Tehdäänkö?")
Eikö meidän lenkit voisi olla vain sitä että voitasiin kävellä ilman minkäänmoista häsellystä? Elettäisiin vain koiriksi.

Ai niin olen tähän mennessä viittä purkkia köyhempi leikittyäni namin piilotusleikkiä lenkillä Pullan kanssa... kolmannen purkin jälkeen päätin että opetan sen kantamaan hellästi tavaroita suussa. Joku neuvoi että koiralle pitäisi antaa kananmuna suuhun että siitä se oppii. Noh olin vähän epäuskoinen, mutta ajattelin kokeilla... ei se ota, jos ei annakkaan. Arvatkaans mitä kävi? Pulla tietty rikkoi kananmunan ja söi sen sitten. No nyt on menossa purkin kanssa "ole varovainen" koulutus. Tosin silloin kun Pulla on hepuleissa se varmaankin unohtuu.
Oli mulla tennarikin välillä Pullalla "purkkina", sellainen halkaistu, joka toimi toisen koirani kanssa aikoinaan. Ei toiminut Pullan kanssa. Tennarista ei ollut kohta mitään jäljellä ja onnistuipa se saamaan sen nenän ympärillekin.
Nyt sitten olen suosiolla piilottanut kokonaisia palloja sille... ainakin niin kauan kunnes se oppii kantamaan purkkeja hellästi suussaan.

Tälläisen viestin lähetin

alla sähköposti, jonka lähetin käytösklinikalle ja myöhemmin Tuulialle. Mielestäni tässä on aika hyvin sanottu kaikki ongelmat mitä meillä esiintyy.

---

Hei,

Tarvitseeko koiran käytösklinikalle välttämättä lähetteen eläinlääkäriltä? Kyllä sekin onnistunee, mutta muuta asiaa ei tuon koiran kanssa ole eläinlääkäriin tällä hetkellä...

Minulla on saksanpaimenkoira narttu, jolla on "hieman" käytösongelmia (tai minullahan ne kaiketi ovat). Muut koirani (tässä mainitsin rodut ja määrän) ovat sosiaalisia ja kaikkien kanssa toimeen tulevia, eivätkä omaa mielestäni mitään ongelmia. Pulla on reilu 2vuotias käyttölinjainen vietikäs narttu.

En oikein tiedä mistä aloittaisin, koska käytösongelmia on sen verran paljon. Eroahdistusta tai tuhoomista Pullalla ei ole ikinä ollut. Se ei pentunakaan syönyt mitään mitä ei olisi saanut syödä, se ei pentunakaan purrut ollenkaan ja teki alusta asti kaikki tarpeensa pihalle.

Pullan harrastukseksi valikoitui agility, koska olen sitä ennenkin harrastanut x kanssa ja tykästyin itse lajiin. Pulla on mahtava harrastuskaveri. Ongelmien vuoksi olen kumminkin lopettamassa agilityn sen kanssa ja siirtymässä harrastamaan jälkeä. Kaikki tavoitteet koiran kanssa on nollassa - en ikinä koskaan uskalla viedä tässä vaiheessa sitä BH-kokeeseen! Agilityssä olemme kisanneet ykkösissä. Syy minkä takia agilityn lopetamme on muiden ihmisten (ja osaksi myös koirien) turvallisuus. Pulla ei ole ikinä purrut ketään, mutta voi sen tehdä. Esimerkiksi viime treeneissä Pulla pääsi livahtamaan hieman liian aikaisin radalla suoraan putkeen, jonka päässä kouluttaja seisoi. Kun Pulla huomasi kouluttajan se lähti täysiä päin räkyyttäen, mutta sain pysäytettyä sen karjaisemalla kovaa. Muutama muukin vastaavanlainen tilanne on käynyt, joten nyt ajattelin lopettaa agilityn ennen kuin kenellekkään ehtii sattumaan mitään.

Pulla on siis agressiivinen ihmisiä ja toisia koiriakin kohtaan. En voisi kumminkaan ikinä kuvitella että se tekisi perheelleni tai minulle mitään, ei edes murisisi. Sukulaistani Pulla on nähnyt pienestä pennusta asti viikoittain ja murisee silti hänelle. Olin töissä x-paikassa kun Pulla tuli minulle ja vielä kun se täytti 2v. Pulla näki työpaikan omistajia joka päivä ja silti se haukkui ja murisi niille aina, eikä antanut silittääkkään. Se on myös aravaamaton agressiivisuudessaan. Saatan esimerkiksi hyvinkin jutella jonkun ihmisen kanssa ja ihminen silittääkin Pullaa, mutta yhtäkkiä se voi "kiljaista" ja näykkäistä. Jos meille tulee kotiin vieraita, niin Pulla päästää kyllä sisään ja menee itse hetkeksi työhuoneeseen pöydän alle makoilemaan. Hetken päästä Pulla tulee vieraan luokse ja seuraa häntä muristen - jos Pulla käsketään pois, niin se lähtee muristen takaisin pöydän alle.

Agility treeneissä ja kisoissa Pullalla oli tapana kiljua koko ajan, mutta sitä olen hieman saanut hillittyä nyt. Kumminkin jos joku koira katsookin Pullaa päin alkaa rähinä. Asun todella maalla paikkakunnalla x ja täällä koiria ei kamalasti lenkeillä tule vastaan. Jos tulee Pulla rähjää ja yllyttää toki muutkin koirani rähjäämään, jotka muuten kävelevät ilman Pullaa kauniisti ohi. x-määrä isoa räyhäävää koiraa ei ole kiva juttu.

Lenkit ovat muutenkin todella inhottavia Pullan kanssa. Pulla käy joka päivä VÄHINTÄÄN 6km lenkin, mutta yleensä päivässä lenkkeillään 12km. Tinka vetää hihnassa ja jos sen käskee taakse kävelemään se tekee S-kiemuraa siellä ja etsii paikkaa mistä päästä ohi kävellen samalla kantapäille. Mikään kielto ei tehoa kuin hetken.

Pulla on äärettömän kekseliäs. Mulla pitäisi olla aina kymmenen kikkakolmosta takataskussa, jotta selviäisin yhdestä tilanteesta kerran. Kun kerran kikan käyttää ei se enää seuraavan kerran tehoa. Tuntuu että kaikkea ollaan kokeiltu, mutta mikään ei auta.
Olemme käyneet Pertti Vilanderilla ja Emilia Rainetojalla ongelmakoira kurssilla. Apua oli ehkä kuukauden verran niistä opeista. Peetsa sanoi että Pulla on mahtava koira ja että sen käytöksessä ei ole mitään epävarmaa....
Lisäksi olen koittanut etsiä netistä, kirjoista ja lehdistä erilaisia keinoja eri ongelmiin. Kuvaavaa Pullassa on ehkä tapaus, jossa koitin totuttaa sitä paremmin ihmisiin antamalla nameja ihmisille että antaa niitä Pullalle. Hetken se toimi, mutta seuraavaksi Pulla keksi alkaa VAATIMAAN nameja... eikä siis mitenkään nätisti. Lasten kanssa en Pullaa voi kuvitellakkaan päästäväni! Koirien ohituksissa (olemme olleet "ihmisten ilmoilla" harjoittelemassa sitäkin!) olen koittanut pelkästään kieltää, lahjoa ja olla välittämättä - mikään ei tehoa.
Pullan kanssa on alusta asti harrastettu ja viety eri paikkoihin ja se saa tehdä myöskin aivotyöskentelyä vaativia juttuja lähes päivittäin.

Elämää tälläisen koiran kanssa ei voi kuvitella ennen kuin sellaisen omistaa! Kaikkia tapauksia en tähän voi kirjoittaa, mutta ehkäpä esimerkeistäni jonkinlaisen kuvan saa.

Olisi hienoa päästä Pullan kanssa osallistumaan tutkimukseenne!

Mies käytti eilen koirat lenkillä. Mä sitten koitin hakea postin postilaatikolta Pullan kanssa... meinasi jo 150m matkalla mennä hermot. Kaveri höyrysi ja meinasi taas lähteä lentämään. Piilotin palloa heinikkoon ensimmäiset 50m niin että otin vain pari askelta välissä ja käskin sitten etsiä. Kun päästiin lähimmän puun luokse pyysin kiertämään sitä. Myös pari askelta seuraamista otettiin siinä samalla. Nurkan takaa tuli ihminen, joka meni 50m kaukana meistä. Tietenkin sille pitä haukahtaa karvat pystyssä ja olla sitten onnellinen kun sen sai niin näppärästi ja pätevästi karkotettua. Pyysin taas etsimään palloa. Itse etsintä sujui hyvin, mutta palautuksessa oli viivettä, koska Pulla katsoi ihmistä, joka vielä kuvaili siinä jotain pusikkoa. Lopulta sain pallon takaisin.
Harkitsen siirtyväni niihin nami astioihin. En vain ole kovinkaan varma että namit pysyvät purkissa sisällä niin kauan että purkki ehtii mun luokse.

Postilaatikoille päästyämme otin vielä läheisten puiden ympärillä kiertoa. Alkoi muistuttamaan jo agilityä. Tuli olo että vielä me sinne palataan. Pullalla silmät loisti ja virtaa riitti.

Ja kumminkin kun palattiin takaisin kotia, niin oli taas hyppyrotta fiilis... siis koiralla. Mulla taasen sellainen olotila että makea koira, mutta mä en vaan osaa. Mutta ehkä mä opin vielä.

Kotona kaikki muut retkottivat sohvilla ja lattioilla tyytyväisinä, mutta meitin Pulla se kävi nukkumaan, mutta silmät hehkuivat ja tuntui että se on valmiina heti lähtemään.

Kaivan juoksumaton varastosta esiin ja alan laittamaan sitä juoksemaan aina aamuisin siihen siksi aikaa kun valmistaudun vieressä lähtemään töihin. Se voisi juosta myös sillä aikaa siinä kun mä teen koulujuttuja. Lisäksi tietty lenkit ja treenit.

Nyt Pullalla on ollut paljon enemmän virtaa kuin normaalisti lenkille lähdöissä. Normaalit lenkit se on tehnyt kumminkin. Treenattu ei olla ihan joka päivä kylläkään. Ehkä mun pitäisi. Jos ei jälkeä, niin sitten ainakin tottista. Tavoitteena vielä joskus päästä BH-koe läpi.

Tänään.

Nyt vihdoinkin sain tämän blogin ajantasalle.

Tänään oli ensimmäinen päivä kun lähdin koko lauman kanssa lenkille sen jälkeen kun kävin toisen kerran Davidin luona. Viikolla mies käytti koiria ja viikonloppuna mulla oli aikaa käyttää kaikkia erikseen... tai ainakin Pullaa erikseen ja muut yhtenä laumana.

Pulla oli lentoon lähdössä heti alussa jo. Eikä se loppunut millään. Asiaa ei auttanut sekään että olin riidellyt juuri ennen lenkille lähtöä miehen kanssa ja ei ollut ollenkaan iloinen ja reipas mieli. No koirathan on silti käytettävä! Puolessa välissä lenkkiä ajattelin että käännyn takaisin ja käännyinkin. Sitten ajattelin uudemman kerran ja käännyin takaisin lenkille. Taas tuli sellainen olo että perkele mä käännyn takaisin ja taas mä käännyin. Tätä jatkui jonkin aikaan. Sitten mies tulee härvelillä ja halaa. Mä en vain kestänyt, vaan purskahdin itkuun. Sen jälkeen mies otti koirat ja meni sienestämään. Mä lähdin härvelillä kotiin.

Mä tiedän. Mä luovutin. Mutta jotenkin vaan en yksinkertaisesti jaksanut. Vielä kun mies oikein tarjoutui ottamaan koirat vaikka mä jotain mutisinkin kyyneleitten seasta vastaan.

Koitan puolustautua että mulla on ollut ja on rankka kuukausi menossa. Töitä on enemmän kuin ehtii tekemään, vielä kun joudun paiskimaan niitä viikonloppuisinkin, eikä lomaa ole. Lisäksi tietty muutama muu yksityiselämään liittyvä asia ja mä olen ihan palasina. Liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa.

Töistä tullessa joku koirista oli ripuloinut ympäri olkkaria ja toinen sitten oksentanut. Kiva tulla kotiin. Mitäköhän sopimatonta ne on syönyt?

Uusi käyntikerta

Astahdan ulos autosta. Jännittää. Ei niinkään tapaaminen vaan englannin sokeltaminen - en ole hyvä siinä. Ymmärränkö kaikki ja vielä oikein?

David lukee vielä kertaalleen viimeksi lähettämäni sähköpostin ja puuttuu ensin lehmä ongelmaamme. Pulla on alkanut uuden systeemin myötä reagoida lehmiin, mitä se ei ole normaalisti tehnyt kun olen kieltänyt sitä. Syy selvisi heti: palkkaan sitä väärässä kohtaa ja nyt se luulee että sen pitää reagoida saadakseen namin. David selittää missä kohtaa minun tulee klikata ja sanoo että aina ennen kuin käytös paranee se menee pahempaan suuntaan.

Seuraavaksi David selittää mitä Pullan kanssa aletaan seuraavaksi tekemään. Kirjoitin että ensimmäiset 200-400 metriä ovat pahimmat ja niiden aikana mun pitäisi siis keksiä Pullalle jotain puuhaa. David selittää pallon/namipurkin etsinnästä. Pohdin mielessäni mitäköhän siitä tulee muutaman muunkin koiran kanssa? Yritän kumminkin.
David kertoo myöskin "off" metodista, jolla koiraa saa kiellettyä tekemästä jotain ei-haluttua. Harjoitus alkaa siitä että otan kaksi namia käteen ja kun koira havittelee toisen käden namia sanon "off", vedän käden pois koiran nenän edestä ja annan toisesta kädestä namin. Lopulta se päättyy siihen että voin heittää pallon, koira lähtee hakemaan, mutta sanonkin "off" ja se jättää pallon ja palkaksi lentää toinen.

Pulla oli mukana demostroimassa "off"in opettelua nameilla mun kanssa. Ensin olin ollut Davidin koirana ja opetellut itse sen opettamista. David myös näytti omalla koirallaan kuinka sen pitäisi meiltäkin joskus luonnistua.

Sovimme kolmannesta käyntikerrastakin. Ilman itkua ei taaskaan selvitty - mulla palo ensin hihat Pullan kanssa kun oltiin tulossa opettelemaan sisälle "off"ia, mutta David kehui ettei ole kenenkään nähnyt omaksuneen noin nopeasti tekniikkaa ja että Pulla on selvästi parempi jo. Hän kehui vuoron perään minua ja Pullaa. Ja mun mielestä kun se ei mennyt ollenkaan hienosti se sisään tulo. Pulla esim. haukkui julisteessa olevat koirat ja oli muutenkin megasika ärsyttävä. Näytti se muutenkin siltä että se lähtee kohta lentämään. David sanoi että silloin kun se opetti poliisikoiria se olisi ollut innoissaan Pullan laisesta koirasta. Pulla on älykäs ja nopea. (Allekirjoitan edellisen lauseen täysin!) Hän kehui myös että minä olen pystynyt oppimaan metodit äärettömän nopeasti. Mä varmaan näytin epäuskoselta, koska David sanoi että ei hän sellaisia sanoisi jos ei tarkoittaisi, eikä hän kaikille niin sano.

Apu on saapunut... toivottavasti

Pulla on nyt melkein 3-vuotias. Jouduimme kesällä keskeyttämään harrastuksen Pullan epäsosiaalisen käytöksen takia. Tarkoitan sitä että mun hermot eivät pitäneet sen kanssa harrastamista. Vahdin ensinnäkin sitä ettei se syö ketään ihmistä, sekä sitä että se ei syö kenenkään koiraa. Jossain harrastuksissa vaaditaan että koira pysyy vapaana (siis ilman että se syö ketään), ja tällöin jouduin olemaan vielä enemmän varuillaan. Ajattelin että ei ole oikein koiralle että mä olen kireä kuin viulunkieli. Eikä ole oikein muita treenaajia kohtaan että joutuvat väistelemään minua ja koiraani. Se ei ole myöskään sellaista hauskaa minulle, jota harrastuksen kuuluisi olla. Päätin keskittyä Pullan kanssa sellaisiin harrastuksiin missä minulla on hauskaa sen kanssa. Haaveilen vielä palaavani sen kanssa harrastuksen pariin jota me kummatkin rakastetaan. Toivon ja uskon että Pulla on silloin vaarattomampi muita koiria, ihmisiä ja kouluttajaakin kohtaan.

Kamelin selkä katkesi ties monenennenko kerran siitä etten pysty harrastamaan sitä koiran kanssa, jota haluaisin. Niinpä otin yhteyttä Helsingin yliopiston järkkäämään Käyttäytymisklinikkaan, joskos Pulla pääsisi mukaan sinne. Valitettavasti käyttäytymisklinikan vastattiin alkavan vasta elo-syykuussa, jotenka otin suoraan yhteyttä AB-klinikkaan. Tässä vaiheessa on kaiketi aiheellista todeta että en jaksanut uskoa että tästäkään olisi apua Pullan suhteen. Pääsimme Davidin juttusille melkein heti. Ensimmäinen käyntikerta oli toukokuussa.
David kyseli tarkasti Pullan taustoista ja mitä kaikkea sen kanssa ollaan jo yritetty. Samalla hän sanoi että, jos jokin asia tuntuu siltä että se ei toimi Pullan kanssa, minun pitää sanoa siitä, sillä minä tunnen koirani parhaiten. Ensimmäinen "ongelmakoirakouluttaja" joka sanoo niin. David selitti että koska Pulla on tullut minulle vasta 4kk vanhana on luonnollista että se on pidättyväinen (lievästi sanottuna) ihmisiä kohtaan, koska se pelkää niitä. Pullalla ei ole ollut muita kontakteja ennen sitä ulkomaailmaan ennnen kuin se tuli minulle - kasvattaja pelkäsi tarttuvia tauteja, joten muita ei pentujen kanssa päästetty tekemisiin kuin mahdolliset pennun ostajat ja heidänkin tuli käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteensa ennen kasvattajan luokse menoa. On olemassa tutkimus, jossa tutkittiin pentuja jotka kasvavat eristyksissä. Kuulemma luovutusikäiset menevät tutustumaan uuteen ihmiseen heti, sitä viikkoa vanhemmat 10 (vai 20min?) päästä ja siitä aina aika lisääntyy. Ei siis ihme että Pulla ei halunnut tutustua ihmisiin. David selitti että olen antanut vieraiden heitellä nameja väärään aikaan Pullalle. Minun tuli antaa heidän heittää silloin kun Pulla oli rauhallinen ja ehdottomasti maahan, eikä kädestä, niin kuin minä olen tehnyt. En vieläkään usko että Pulla tulee ikinä tykkäämään ihmisistä, mutta luulen että se joskus vielä antaa ihmisten kävellä ilman että se seuraa muristen perässä. Tai ilman että minun tarvitsee pelätä treeneissä sen syövän jonkun.

Kävimme myöskin pienellä kävelyllä. Pulla ei näyttänyt pahinta puolta itsestään, mutta David tuntui ymmärtävän sen. Sain ohjeeksi ottaa naksuttimen käyttöön ja peruuttaa. Sanoin Davidille että jos pysähdyn P alkaa pyörimään ympärilläni ja huutaa samalla. Niinpä sain ohjeeksi peruuttaa. Aina kun Pulla lähti minusta välittämättä etenemään peruuttelin. Kotona saisin myöskin aina naksauttaa ja antaa namin Pullalle kun se kävelee kauniisti.

David sanoi että Pulla on epävarma koira. Ja että se on haastava tapaus, mutta siitä saa vielä kunnon koiran. Myöhemmin saan sähköpostiin tarkat toimintaohjeet miten Pullan kanssa tulee edetä.

Kävelyillähän Pulla reagoi kaikkeen. Asumme maaseudulla, eikä täällä tule ikinä vastaan muita koiria tai ihmisiä, mutta se keksii ihan mistä tahansa syyn meuhkata. Syyksi riittää vaikkapa haju tai rapsahdus metsässä... ihan mikä tahansa. Kaupungissa Pulla osaa käyttäytyä koiriksi - sillä edellytyksellä että muita koiria ei tule vastaan.

Kuusi viikkoa tein tätä. Mieheltä ei tukea koiraharrastuksiin heru, joten tunnen olevani yksin ongelmani kanssa tässä suhteessa. Hän kyllä lenkittää koiria, mutta hänen mielestään tämä yksi tapaus ei ole mitenkään ongelmallinen - toki hän on kiusaantunut jos koira murisee hänen kavereilleen, mutta ei nyt niin kiusaantunut että viitsisi asialle jotain tehdä. Niinpä koiran kouluttaminen ja ruotuun saaminen on minun harteillani.

Pulla meni kuudessa viikossa parempaan suuntaan. Alla olen kerännyt sähköposteja mitä lähetin Davidille (englanniksi toki) edistymisestämme:

"Hei,

Pulla on mennyt muuten parempaan suuntaan, mutta lenkkeillessä ongelmana on nyt alkanut olemaan tuttujen asioiden kohtaaminen. Esimerkiksi kun meidän läheisellä pellolla on lehmiä laitumella Pulla on alkanut reagoimaan todella voimakkaasti niihin mitä se ei ole ennen tehnyt. Se nostaa kaikki karvansa pystyyn ja alkaa kiljumaan. Yleensä olen kieltänyt sitä tekemästä lehmille mitään ja naksuttimen kanssa emme tunnu pääsevän paikasta ollenkaan ohi. Pulla tulee kyllä luokseni kun peruutan/pysähdyn, mutta heti kun otan askeleen eteenpäin karvat nousevat ja kiljuminen alkaa. Mitä minun kannattaisi tälläisessä tilanteessa tehdä?
Se tosiaan kiljuu/vinkuu, ei niinkään murise tai hauku! Olen huomannut että se muutenkin kiljuu mieluummin kun haukkuu: äidin pentukoiraakin komentaessa se kiljuu sille, mistä tämä voisi johtua? Samoin ihmisille joista se ei pidä (joita seuraa meillä kotona) se kiljuu, jos sen tekee mieli näykkäistä. Olenkin sanonut sen kiljaisuja sotakiljaisuiksi ;).

Pulla on nyt sietänyt myös ostarilla ihmisten rapsutuksia, mutta se onkin ollut helpompaa sille aina ostarilla... kotona ongelma on edelleen sama. Toisaalta emme ole keskittyneet nyt kuin lenkkien sujumiseen. Hienointa lenkillä on että Pulla palautuu nopeammin ärsykkeestä!"

"Pulla on mennyt parempaan suuntaan yksin lenkkeillessä tutuilla reiteillä. Se ei enää niinkään reagoi lintuihin tai hajuihin tutuilla reiteillä ilman laumaa ollessaan, vaan keskittyy kerjäämään namia. Jos poikkean tutuilta reiteiltä häntä kohoaa hieman ja se jännittyy enemmän, lisäksi se alkaa reagoimaan lintuihin ja risahduksiin helpommin.
Alkumatkat ovat aina kauheita, lähdinpä sen kanssa yksin tai lauman kanssa. Yksin ollessaan ensimmäiset 200m ovat kamalia (huutaa ja juoksee ympyrää) ja joudun usein peruuttamaan enemmän kuin kävelemään eteenpäin. Lauman kanssa lähdöissä ensimmäiset 400m ovat kamalimmat.

Kavereiden kanssa lenkit eivät onnistu, koska mulla menee aika peruuttamiseen.
Lehmien ohitukset eivät suju kunnolla vieläkään.

Ostoskeskuksien edustalla olemme käyneet myös harjoittelemassa. Ne menevät alun jälkeen hyvin ja ihmiset voivavat oikein jutellakin mulle ilman että Pulla reagoi mitenkään… ja eräs papparainen sai jopa silittää sitä! Alussa Pulla aina hyppää autosta ulos luvan saatuaan, huutaa vähän ja pälyilee joka suuntaan. Kun se huomaa että ihmisiä on kaikkialla, se ei jaksa enää välittää niistä.

Koiriahan meillä ei täällä maalla vastaan tule, mutta jos tulisi Pulla reagoi niihin varmasti. En ole vielä uskaltautunut ihmisten ilmoille harjoittelemaan koirien ohituksia, koska haluaisin tietää että Pulla osaa muuten käyttäytyä… että sillä on mahdollisuus käyttäytyä koirienkin ohituksissa oikein.

Muutimme juuri ja Pulla oli 2päivää uudessa kodissa peloissaan. Se istuksi sohvalla suurimman osan ajasta ja jos tarvitsi liikkua tutkimusretkille tai syömään, niin se teki sen varovasti karvat koholla. Ulkona se ei uskaltanut mennä mihinkään, oli vain ihan vieressä. Nyt se on toipunut muutosta kumminkin.

Olimme viikon mökillä ja Pulla oli siellä onnellinen. Haluaisin että se olisi täälläkin sellainen. Mökillä oli vain Pullan lauma, eikä ketään muita lähettyvillä. Lenkeilläkin se oli siellä siedettävämpi, eikä reagoinut joka ripsahdukseen vaikka maastot eivät olleet tuttuja, vaikka oltiinkin lauman kanssa.

Vieraat se yhä edelleen toivottaa tervetulleiksi murisemalla, jos ne uskaltavat liikkua, mutta se ei ole kumminkaan enää seurannut niitä muristen. Se menee nykyään nätisti jopa kerjäämään vierailta ruokaa. Mä en ole puuttunut Pullan kohdalla edes siihen että vieraat ovat syöttäneet sitä omalta lautaseltaankin ruokapöydästä… meiltä se ei kerjää ja musta vieraiden kohdalla tässä asiassa ei tarvitse olla niin tarkkana…"

Pullan tarina

Oleellista ei ole tietää kuinka monta henkilöä perheeseemme kuuluu, missä asumme tai mitä teemme työksemme. Tämän blogin idea ei ole kertoa meistä, vaan koirasta, joka on ongelma. Kutsun teksteissä tätä koira ongelmaamme nimellä Pulla. Laumaamme kuuluu myös muutama muu koira.

Tämä on Pullan tarina tähän päivään saakka. Jatkan sitä mukaan mitä edistytään.

Pulla oli neljä kuukautta vanha kun se tuli minulle. Elämäni oli silloin mallillaan ja ajattelin että uusi harrastuskoira olisi tarpeellinen tähän elämän tilanteeseen. Kuinka ollakkaan kohtasin samaan syssyyn kumminkin miehen - ja arvata saattaa että en ehtinyt enää tekemään kaikkea niin aktiivisesti koirien kanssa kuin olin ajatellut. Kävin kumminkin muutaman kerran viikossa harjoittelemassa tottista Pullan kanssa, lenkkeilin ja kävipä meillä vieraitakin. Pulla oli myös töissä minulla mukana, jossa se eli kunnon maalaiselämää myöskin koirakaverin kanssa.
Pulla ei kumminkaan koskaan oppinut hyväksymään muita ihmisiä kuin perheensä. Se murisi kaikille, jopa sellaisille jota se näki päivittäin. Myönnän etten ollut ennen törmännyt moiseen - se murisi vaikka ihmiset antoivat sille herkkuja. Se murisi vaikka sitä kiellettiin.
Myös lenkit olivat alusta asti kaameita - se veti ja mitä teinkin se ei lopettanut. Pulla oli myöskin agressiivinen muille koirille. Tuhonnut se ei koskaan mitään ja se oli myöskin täysin sisäsiisti minulle muuttaessaan.

Ihmisille murinaan en oikein keksinyt ratkaisua.. koitin edelleen lahjoa sitä herkuilla, mutta se ei tuottanut tulosta. Kieltäminenkään ei auttanut.
Juttelin harrastajien kanssa ja he sanoivat sen olevan vain epävarma... ja sitähän se onkin.

Pullan ollessa vuoden vanha päätin että tästä tulee loppu. Minun keinoni koiran taltuttamiseen oli kokeiltu ja nyt hakeuduin ongelmakoirakouluttajan juttusille. Kyseinen ongelmakoirakouluttaja oli Pertti Vilander, jonka ajatuksia pidin silloin oikeina. Peetsa testasi Pullan. Muistan hänen sanansa aina: "Jos tuo olisi minun koirani, olisin jo pitkällä sen kanssa. Se ei ole epävarma, siltä puuttuu vain johtaja. Todella hieno narttu." Sen sanottuaan (ja otettuaan tukun tuohta) hän passitti meidät Emilia Rainetojan luokse, joka myöskin kannattaa Peetsan ideologiaa. Kävimme Emilian luona Järvenpäässä kolme kertaa. Pulla reagoi hyvin oppeihin. Meillä ei koiria yleensä muutenkaan lössytellä ja monet sanovat että niillä on kova kuri, jotenka mitään kovin isoa elämänmuutosta emme joutuneet tekemään. Pullaa ei huomiotu kahteen viikkoon ja lenkeillä sen annettiin haistella paljon. Seuraavalla kerralla Emilia näytti meille miten koiraa pitää nyppästä hihnasta, jos se vetää. Tämä auttoi kahden viikon jääkauden jälkeen. Emilia näytti myöskin laumasta karkotuksen, joka sekin tepsi. Olimme innoissamme... vihdoinkin meidän Pulla on järkässä!
Ilo oli lyhytaikainen.
Noin kuukauden päästä tästä Pulla tottui nyppäisyihin: se uskoi niitä hetken, mutta veto alkoi taas samantein uudestaan. Soitin Emilialle ja hän kehoitti heittämään kolinatölkillä. Noh, sekin auttoi muutaman kerran, mutta ei sen enempää... veto jatkui taas.
Ihmisille murinaan saimme vain sellaisen neuvon että kannattaa antaa ihmisten antaa koiralle nameja - noh sitähän olinkin jo tehnyt vailla tuloksia.

Jälkeenpäin ajateltuna kolinatölkki on mielestäni todella arveluttava kapistus aran koiran koulutuksessa. Tölkillä viskaaminenhan vain lisää koiran epävarmuutta.

Pullan ollessa noin 1,5v kokeilimme seuraavaksi Cesar Millanin tapaa. Se puri muutamaan muuhun koiraamme todella hyvin! Cesar on "ongelmakoirakouluttajista" suosikkini. Pullakin meni parempaan suuntaan kun aloimme käyttämään lenkeillä sääntöä että koirien kuuluu kulkea takana. Kumminkin Pulla oli koko ajan kiihdyksissä, häntä vähän koholla ja se pyrki koko ajan eteen ja sitä joutui ojentamaan siitä asiasta koko ajan.

Mulla on lehmän hermot, mutta myönnän että Pullan kanssa ne paloi silloin ja palaa välillä yhä edelleen.

Etsin koko ajan ratkaisua erilaisista kirjoista, netistä... mistä tahansa. Koitin puhua asiasta eri kouluttajille ja vaikka mitä. Kenelläkään ei ollut neuvoa. Pullan kanssa on kokeiltu myös näitä alla olevia keinoja... ilman tulosta tottakai!

VETÄMINEN:
-Pysähtyminen (kiljuu)
-Toiseen suuntaan käveleminen (ryntää kovaa vauhtia takaisin edelle vetämään)
-kieltäminen ja jos ei usko nyppäisy hihnasta (ei välitä), jos ei usko kolinatölkki (ei välitä kuin hetken)
-Peruuttaminen ja palkkaaminen(toiminut parhaiten näistä)

IHMISET
-Namien syöttäminen (oppi vaatimaan ihmisiltä nameja ”uhkaamalla” näykkäistä)
-kieltäminen (murisee entistä enemmän)
-Toiseen huoneeseen laittaminen (ei auta siedättymään…)
-Kolinatölkki (lisää vain pelkoa, ei auta)
-Ihmisen kanssa leikkiminen pallolla (menee ok, mutta silti murisee jos ihminen tulee sisälle kotiin)
-Namien anto kun Pulla on rauhoittunut lepäämään (toimii ok, jos sulkee oven, niin että P ei pääse ”pakoon” toiseen huoneeseen)
-Sietää ihmisten lähellä olon kauppakeskuksissa ym.

TOISET KOIRAT:
-Sietää tutustumislenkin jälkeen ja kun kerran kaveri on aina kaveri.
-Näykkäsee kisoissa ym viesta koiraa, jos tulee liian lähelle.
-Lenkillä vastaantuleville koirille karvat pystyssä, mutta väistetään tarpeeksi ja pystyy syömään/leikkimään sillä aikaa kun toinen menee ohi.