Nyt vihdoinkin sain tämän blogin ajantasalle.
Tänään oli ensimmäinen päivä kun lähdin koko lauman kanssa lenkille sen jälkeen kun kävin toisen kerran Davidin luona. Viikolla mies käytti koiria ja viikonloppuna mulla oli aikaa käyttää kaikkia erikseen... tai ainakin Pullaa erikseen ja muut yhtenä laumana.
Pulla oli lentoon lähdössä heti alussa jo. Eikä se loppunut millään. Asiaa ei auttanut sekään että olin riidellyt juuri ennen lenkille lähtöä miehen kanssa ja ei ollut ollenkaan iloinen ja reipas mieli. No koirathan on silti käytettävä! Puolessa välissä lenkkiä ajattelin että käännyn takaisin ja käännyinkin. Sitten ajattelin uudemman kerran ja käännyin takaisin lenkille. Taas tuli sellainen olo että perkele mä käännyn takaisin ja taas mä käännyin. Tätä jatkui jonkin aikaan. Sitten mies tulee härvelillä ja halaa. Mä en vain kestänyt, vaan purskahdin itkuun. Sen jälkeen mies otti koirat ja meni sienestämään. Mä lähdin härvelillä kotiin.
Mä tiedän. Mä luovutin. Mutta jotenkin vaan en yksinkertaisesti jaksanut. Vielä kun mies oikein tarjoutui ottamaan koirat vaikka mä jotain mutisinkin kyyneleitten seasta vastaan.
Koitan puolustautua että mulla on ollut ja on rankka kuukausi menossa. Töitä on enemmän kuin ehtii tekemään, vielä kun joudun paiskimaan niitä viikonloppuisinkin, eikä lomaa ole. Lisäksi tietty muutama muu yksityiselämään liittyvä asia ja mä olen ihan palasina. Liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa.
Töistä tullessa joku koirista oli ripuloinut ympäri olkkaria ja toinen sitten oksentanut. Kiva tulla kotiin. Mitäköhän sopimatonta ne on syönyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti