Pullan kanssa on mennyt ihan kivasti nyt. Olen käynyt leikittämässä sitä erilaisissa paikoissa. Tällöin ehkä näkee parhaiten sen pelon ja epävarmuuden: leikkiminen ei meinaa kiinnostaa, kun on vaaroja kaikkialla. Normaalistihan Pulla on patukkahirmu, mutta vielä enemmän se pelittää saalisvietillä, eli se on eniten pallohirmu. Leikitän Pullaa kumminkin patukalla kaikkie turvallisuuden vuoksi. Patukka ei pääse pomppimaan karkuun Pulla perässään. Kukaan ei tule myöskään ojentaneeksi vahingossakaan patukkaa mulle, toisin kuin pallon kanssa voisi käydä.
Kuvitellaan että mulla karkaisi pallo ja joku ystävällinen heppu tulisi ojentamaan sen mulle. Pulla söisi sen! Ihan vaan sen takia että a) tyyppi tulee lähelle b) tyyppi ojentaa MEIDÄN palloa.

Nyt kumminkin leikkiin ollaan pystytty keskittymään, vaikka vieressä on ruohonleikkurilla ajava ihminen. Se on hurjan paljon jo. Namihan kelpaa joka tilanteessa...

Lenkeillä käynti on välillä helvettiä. Nyt olen päästänyt Pullan pihalle juoksemaan runtusia siksi aikaa kun puen, niin sen ei tarvitse tehdä niitä runtusia enää siinä vaiheessa kun olemme lähdössä. En piilota palloa enää, koska se saa aikaan sen että Pulla etsii sitä koko ajan, vaikka olenkin pitänyt tarkan huolen siitä että käsken sen aina istumaan ennen kuin päästän etsimään. Sen sijaan otan Pullan kanssa joitain toko liikkeitä. Pullan suosikki on maahan meno. 15min tokoilun jälkeen kiinnitän hihnan ja tokoilen lisää. 10min päästä pääsemme lähtemään pihasta.

En ole enää niin vaativa Pullalle. Sen ei tarvitse kävellä ihan mun vierellä, kunhan ei ole lähdössä lentoon, huuda tai vedä. Siinäkin on sille vaatimusta kerrassaan.

Mä olen kai liian vaativa tyyppi. Mä olen tähän asti elänyt koirien kanssa niin että näin tapahtuu ja tehdään, piste. Kun se ei Pullan kanssa onnistu olen ihan hämilläni.

Huoh. Välillä elämä on ton koiran kanssa aika tosi rankkaa.