Pulla asuu tällä hetkellä puolet viikosta muualla, jossa sen kanssa touhutaan hirmuisesti. Se käy monella pienellä (n. 2km) lenkillä päivisin. Paikassa käy myös vieraita paljon, joiden aikana Pullalla on kuonokoppa päässä. Se on muka ok vieraiden kanssa, mutta saattaa toisena hetkenä olla arvaamaton. Pulla käy myös ostari treeneissä päivittäin.
Sen kanssa puuhataan sellaista mitä minä en ole enää aikoihin jaksanut, koska en ole nähnyt tuloksia parempaan suuntaan.
En usko nytkään että tuloksia syntyy, vaikka niin mulle on väitetty: Musta ne kaikki tulokset ovat olleet vain niitä samoja pilkahduksia joita näen päivittäin. Se ei tarkoita että mä pystyisin ikinä Pullan kanssa palaamaan harrastusten pariin.

Puolet viikosta mä käytän Pullan lenkillä. Mä otan taskut täyteen nameja ja syötän Pullaa metrin välein. Niin se ei ainakaan vedä, mutta...

Ai niin Cesar Millan on tulossa kuulemma suomeen. Pääsisinpä hänen pakeilleen Pullan kanssa!

Vaikeinta minulle on hyväksyä se että mun ongelmille ei ehkä voida tehdä mitään. Enkä enää ole edes varma ovatko ongelmat minun vai Pullan... alan kallistua siihen että kummankin yhteisiä.

Mietin parhaillani kokeilenko taas jälleen yhtä ongelmakoirakouluttajaa, vai luovutanko. Minun vain pitäisi saada itseni asennoitua oikein. Mun on vain niin vaikea tuon koiran kanssa lähteä nollasta liikkeelle. Mun on myös vaikea elää sen asian kanssa että en saa koiralta minkäänlaista palkkiota - eli onnistumista minkään meidän ongelman suhteen.

Motivoikaa mut yrittämään!

Tällä hetkellä mietin joka lenkillä Pullan lopettamista. Sitten tulen sisään kotiin ja Pulla käy makaamaan vauvan viereen ja kun vauva huutaa Pulla käy suikkaamassa suukon poskelle <3. Lopeta nyt sitten sellainen koira...

Olisin onnellinen jo sellaisesta itsestään selvästä pikku jutusta että Pulla ei vetäisi lenkeillä. Muiden ongelmien kanssa pystyn elämään, mutta vetäminen menee suoraan hermoon. Muita ongelmia voin vaikka vältellä.
Tietenkin olisin vielä onnellisempi jos pystyisin harrastamaan jotain Pullan kanssa. Edes sitä tokoa. Kaikista onnellisin olisin, jos pääsisin sen kanssa taas agilityn pariin... Mutta luulen että kaksi viimeisintä toivetta ovat jo liikaa.

ps. kuvan koira ei ole pullaa nähnytkään.

Tajusin erään asian.

... meinaan sen että mä en saa Pullan kanssa aikaan mitään sen takia, koska en ikinä koe tietyissä asioissa onnistumisia sen kanssa. Totta kai mä jaksaisin treenata sen kanssa, mikäli joskus joku onnistuisi. Tiedän tiedän... Pulla on todella lahjakas mm. agilityssä, tokossa ja jäljellä. MUTTA kun sen kaiken pilaa se että TIEDÄN etten pääse sen kanssa ikinä kisaamaan niissä lajeissa sen takia että se syö kaikki vastaan tulijat ja menijät.

Mä en tiedä mitä tekisin sen kanssa. Onko kenelläkään jäljellä mitään keinoa, jota en olisi yrittänyt jo? Saa ja pitää sanoa, jos sellainenkin vielä löytyy!

Aloitin sohviksen kanssa taas harrastukset :) ja meillä on niin mukavaa. Intoani latistaa vain se että tiedän että Pulla olisi nopeampi ja parempi, mutta nautin hetken hengähdystauoista Sohviksenkin kanssa.

Elämä Pullan kanssa

on välillä niin vaikeaa että syvällä sisimmässäni tiedän ettei Pulla tule kokemaan luonnollista kuolemaa. Siis edes sellaista että se lopetetaan johonkin vanhuuden vaivaan tai sairauteen. Mä uskon että joskus mä nään paremmaksi vaihtoehdoksi vielä lopettaa sen. Niin ikävää kun sitä onkaan itselleen myöntää saati sitten ääneen sanoa.

Se aika ei kumminkaan ole vielä. Pulla on vasta nuori koira ja elinvuosia sillä sukunsa perusteella on vielä ainakin kymmenen jäljellä, ellei enemmänkin. Tietenkään sekään ei ole kirjaan kirjoitettu aika. En kai voi sanoa että nautin näistä päivistä, kuukausista ja vuosista mitä Pullan kanssa joudun viettämään. Paitsi välillä, silloin kun ollaan pelkästään oman lauman kanssa kotona.

Voi olla että Pullan aika koittaa viiden vuoden sisään tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. Mä koitan varautua siihen hetkeen kun Pulla joudutaan lopettamaan. Mä en kenenkään muun koiralla sitä ole alkanut vielä tekemään, vaikka vanhempiakin koiria laumasta löytyy. Vanhempien koirien kohdalla vain tiedän sen että ne saavat elää elämäänsä niin kauan kun ovat hyvässä kunnossa. Pullan kohdalla tiedän että vaikka se on hyvässä kunnossa, niin silti se ei välttämättä saa elää, niin raa'alta kuin se kuulostaakin. Siksi teen vähän kerrallaan surutyötä jo nyt. Tiedän Pullan lopetuksen olevan rankka paikka itselleni, mutta tiedän että se voi olla jossain vaiheessa välttämätöntäkin. Niin tuomittavaa kuin se onkin.

Ihmiset ihmettelevät miksi en vain harrasta Pullan kanssa agilityä tai jos se onkin vaikeaa, niin sitten vaikka tokoa.

Harrastinhan mä vielä viime syksynä Pullan kanssa tokoa, kun huomasin että agility on turhan vaarallinen laji kanssa harrastajille. Tokoa olemme pennusta asti "harrastaneet" sen verran että kaikki liikkeet avoimeen asti ovat hallussa noutoa lukuunottamatta. Menimme kumminkin ongelmakoiraryhmään, koska ajattelin että vaikka osaamme jutut, niin olemme lähinnä ongelmakoiria.

Menimme siis ryhmään, jossa oli lähinnä sellaisia koirakoita joiden suurin ongelma oli se että omistajat eivät vielä osanneet kouluttaa koiriansa. Niiltä ei oltu ikinä vaadittu mitään tottelevaisuus liikettä, eivätkä omistajat tienneet miten niille se pitäisi opettaakkaan, joten ne olivat "ongelmakoiria". Oli siellä yksi saksanpaimenkoira, joka oli pahempi rähjä kuin Pulla - tosin se oli sosiaalinen ihmisille ja se ei ollut salakavala, mutta kova ääni siitä lähti.

No Pullalla sujui toko ryhmässä kaikki aina niin kauan hyvin kun kukaan koirista tai ihmisistä ei tullut iholle, mutta joka kerta sain olla silmät selässä katsomassa ettei kukaan ollut lähestymässä, kun "tää on ihan kiltti" tai "ompa se kaunis". Pullahan kerää ihailua koirapiireissä osakseen kauniilla ulkonäöllään. Se on kevyt rakenteinen, suht lyhyt karvainen ja vaikka se onkin "black and tan"-värinen, niin silti siinä on enemmän mustaa. Se on ihmisten mielestä nätti, joka tuolla luonteella ei ole kovinkaan hyvä juttu.

Kaikissa muissa liikkeissä Pulla loisti, paitsi luokse päästävyydessä, jossa se koitti poikkeuksetta näykkäistä lähestyjää. Muissa liikkeissä näytimme mallia.
Mutta ryhmä treenasi erään urheilu hallin pihalla, jossa oli todella vilkas ihmis liikenne, joten ihmisiä helposti meni joka suunnasta ohi. Toisaalta pidin sitä hyvänäkin juttuna, koska ajattelin että Pulla siedättyisi. Niin ei kumminkaan käynyt ollenkaan. Se oli joka kerta jatkuvaa valppaana oloa.

Kerran yksi koira pääsi omistajaltaan irti. Tietenkin se koira tuli suoraan Pullaa kohti. Omistaja huusi koiransa perään "se on kiltti". Mä huusin että "tää ei". Mä yritän kovasti olla tuollaisissa tilanteissa remmi löysällä ja ihan muina naisina, mutta arvatkaa onko se vaikeeta, kun tietää että jos koira kiskasee, niin sitä on nurin siinä vaiheessa ja koira tappelussa? No tässä tapauksessa omistaja sai koiransa kiinni ennen kuin mitään ehti käymään.

Nyt olen kirjoittanut jo hirmuisen romaanin, enkä oikeastaan ole saanut sanottua mitä piti sanomani.

En tiedä tietääkö kukaan sitä kun koiran kanssa pitää jatkuvasti olla varuillaan? Mistä päin tulee seuraava ihminen tai koira. Mihin pystyn väistämään tarpeeksi kauas? Miten sanoa ihmiselle ettei tule kovinkaan lähelle ilman että ihminen säikähtää koiraa ja koira näykkäisee sen takia?

Harrastukset Pullan kanssa ovat jäässä niin kauan kunnes se oppii olemaan vetämättä hihnassa ja käyttäytymään niin ettei se syö ainakaan ihmisiä. Missä se sitten voi sen oppia jos emme harrasta? Yritän koko ajan etsiä ongelmaan ratkaisuja. Kokeilen jokaista uutta kikkaa joka tulee vastaan, kunnes tehoava kikka löytyy. Siihen asti treenaamme pihalla.

En varmaankaan saanut kovinkaan hyvin selitettyä sitä miksi en harrasta Pullan kanssa. Yritän joskus toiste paremmalla ajalla.

No nyt on muutama päivä päästy testaamaan uutta metodia - sitä jossa säälitään koiraa. Ei onnistu Pullalla sekään. Taas olin innoissani pari päivää, mutta tänään se into loppui.

Tänään lenkillä vastaan tuli ihminen kahden koiran kanssa. Me Pullan kanssa väistettiin kahden tien leveyden päähän ja jäätiin odottamaan, jotta päästäisiin takaisin tielle - etenemis mahdollisuutta vaunujen kanssa ei ollut.
Pulla katsoi koiria murhaavasti ja minä suihkaisin pullolla ja säälittelin. Ei tehoa, koirat lähestyvät. Suihkaisin uudestaan, ei tehoa taaskaan. Kun koirakko on kohdalla Pulla nostaa äläkän ja jatkaa sitä pitkälle niin kauan kunnes koirakko häipyy näkyvistä. Mä suihkin ja koitan säälitellä tuloksetta. Palaamme kotiin ja Pullalla on naama märkänä.

Siinä taas kariutuivat mun haaveet että palaisin harrastuksien pariin joskus Pullan kanssa.

SÄHKÖPOSTI EI TOIMI!

Sähköpostini ei toimi. Laittakaa ihmeessä palautetta, vinkkejä ja kommentteja tätä kautta tulemaan.

Muokkasin asetuksia niin että minun täytyy hyväksyä kommentit ennen kuin ne julkaistaan. Eli jos että halua kommenttianne julkaistavan, niin laittakaa viestiin maininta siitä. Jos haluatte vastauksen, laittakaa sposti osoitteenne mukaan, niin vastaan spostitse.

Olen pahoillani etten ole kirjoittanut aikoihin tänne. On ollut vähän muuta - meidän laumaamme on ilmestynyt uusi perheenjäsen, tällä kertaa ihmis sellainen.

Pulla on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan. Se itse asiassa toimii loistavana itkuhälyttimenä ja on muutenkin todella herttainen pienokaista kohtaan. Sohvaperunan kanssa sen sijaan jouduimme opettelemaan olemaan nätisti. Sen mielestä vauva oli jotain rottaan verrattavaa. Nyt kolmen kuukauden jälkeen kumminkin alkaa Sohvaperunakin tietemään ettei vauva ole ruokaa. Sohvaperuna on se meidän lauman helpoin, joten sen käyttäytyminen oli täysin yllätys.
Pullan käyttäytyminenkin oli yllätys, vaikkakin positiivinen sellainen! Jotkut veikkailivat että Pulla alkaa vahtimaan vauvaa. Tälläisiä merkkejä se ei ole onneksi vielä osoittanut.

Meillä oli kesällä kymmenkunta vierasta kylässä. Pulla ei purrut ketään, mutta murisi tasapuolisesti kaikille. Erityisesti miehille.
Olenko kertonut tapauksen kun Pulla oli ihan pieni, noin 7kk ikäinen? Olimme eräissä juhlissa ja juhlaväki halusi nähdä uuden hienon harrastuskoirani. Päästin Pullan sisää. ihmiset istuivat ringissä ja Pulla kävi vuorollaan jokaisen luona. Perheenjäsenille se heilutti häntää ja muille murisi.

Pullan kanssa lenkit eivät suju yhtään sen paremmin kuin puolivuotta sittenkään. Olen alkanut käyttämään sillä kuonopantaa, jotta se ei pystyisi vetämään niin hyvin. Haittapuolena siinä vain on että tarvitsisin sitä käyttäessä lisävarusteeksi jonkin äänenvaimentimen...

Eilen jaksoin taas lukea vähän lisää ongelmakoirista ja sain taas yhden vinkin eräästä artikkelista. Suihkepullo-säälittely kikkaa kokeilin tänään ensimmäistä kertaa lenkillä ja se vaikuttaa toimivalta. Tosin niinhän aina kaikki kikat Pullan kanssa ensimmäisellä kerralla vaikuttaa...
Raportoin lisää aiheesta, kun ehdin ja olen kokeillut sen toimivuutta enemmän käytännössä.

Oispa blogi kaikkialla mukana. Lenkillä kirjoittaminen vaan voi olla hieman mahdotonta.
Kävin äsken koko lauman kanssa lenkillä. Täytyy myöntää että välttelen niitä tilanteita. Viimeksi kun koitin käydä koko lauman kanssa hiihtämässä kaaduin jo pihalla kaksi kertaa koirien ansiosta. Jätin siis sukset sitten suosiolla pois ja menin vain kävelemään. Harmi sinänsä, koska meidän lenkkimaastot ovat todella huonot talvisin...

No tänään lenkillä tuli ajateltua että haluan tuosta saksalaisesta porsaasta eroon. Harmi että se ei ole oikeasti mahdollista, eikä oikeastaan todellinen vaihtoehto. Mulla menee hermo jo lauman kanssa lenkille lähtiessä. Pulla alkaa piipittämään HETI kun otan askeleenkin siihen suuntaan että lähdetään lenkille. Ja sitä piipittämistä jatkuu edelleen melkein koko lenkki. Jos Pulla on vapaana, niin se koittaa metsästää lumen alta jotain, taikka käy kiljumassa jollekin lauman jäsenelle. Tai leikkii liian rajuja leikkejä. Lopputuloksena on että joudun koko ajan sanomaan sille jostain asiasta.

Yleensä käytän lauman kahdessa tai kolmessa osassa. Pulla yksin. Silloin kun en ehdi tekemään niin, niin mies käyttää koirat tai osan koirista. Nyt olen muutaman kerran koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Ja katunut sitä lenkkeillessä. Lenkit EIVÄT ole rauhallisia ja sellaisia, jossa kävellään rauhassa eteenpäin ja katsellaan maisemia.

Mä en jaksa tuota eläintä.
Olkoon sitten miten päin haluaa ja täysin yhteiskuntakelvoton. Mä olen suunnitellut nyt kieltäväni siltä vain sellaiset toiminnot, jossa se voi vahingoittaa muita. Olkoot muuten miten päin sattuu. En jaksa.

Miksi sitten Pullaa ei voi antaa muualle?
-Koska Pulla on kumminkin osa MEIDÄN laumaa. Olisi rumaa Pullalle ja sen mahdolliselle uudelle omistajalle antaa tuollainen koira muualle. Kukaan ei oikeasti halua tälläistä koiraa. Kaikenlisäksi Pullan kauppasopimuksessa lukee että ensisijainen ostaja on kasvattaja. Kasvattaja todennäköisesti etsisi Pullalle uuden kodin, enkä mä halua antaa sitä kiertoon. Yleensä on joku koeaika, jonka uusi omistaja pitää (aikuista) koiraa ennen kuin päättää ottaako sen vaiko ei - Pullaa ei varmaankaan kukaan huolisi koeajan jälkeen -> lisää kiertoa.
Ja plussana mä oikeasti tykkään Pullasta, enkä voisi kuvitella luopuvani siitä, vaikka se välillä houkuttelevalta tuntuukin ;D.

Miksei Pullaa lopeteta?
-Yksinkertaisesti siksi että mielestäni on väärin lopettaa täysin terve koira.

Päivittelyni on ollut vähän katkolla nyt ja voisin selittää sitä kiireellä ja elämäntilanteen muuttumisella. Tiedän silti että jos olisin jaksanut olisin ehtinyt blogia päivittää. Nyt on kumminkin vuorossa parin kuukauden kuulumiset pullan osalta.

Pulla ei ole mennyt pahempaan, eikä oikeastaan parempaankaan suuntaan. Se on edelleen vaikea tapaus. Mieskin tajusi vihdoinkin miksi lopetin harrastukset Pullan kanssa kun näki kuinka Pulla meinasi syödä eläinlääkärin.
Eläinlääkärissä käynti on varmaankin sellainen, mikä pitää selittää juurta jaksaen että sen voi ymmärtää, enkä vieläkään jaksa uskoa että sitä ymmärtää jos ei ole kokenut oman koiransa kanssa samaa. Pulla joutui eläinlääkäriin, koska huomasin että sen hammas on lohjennut. Pulla on kumminkin niin hmm.. alkukantainen koira että sitä ei olisi huomattu ellei patukkaan olisi alkanut tulemaan leikkien yhteydessä verta. Tilasin lääkärin ja sainkin sen samantien paikallisella hammas-spesialistille. Ennen kuin menen lääkärin ovesta sisään minun pitää tarkistaa ettei ahtaassa odotustilassa ole muita koiria tai ihmisiä liian lähellä. Odotan toki niin kauan ulkona että voin Pullan kanssa mennä suoraan lääkärin pakeille. Odotustilassa on liian ahdasta olla vieraiden ihmisten ja koirien kanssa ja lisäksi minun pitäisi kaiketi tarjota kaikille ilmaiset korvatulpat, Pullan pitäessä sellaista mekkalaa... Tässä vaiheessa huomautan että kieltäminen ei auta, nami auttaisi, mutta palkitseminen on lähes mahdotonta oikeaan aikaan. Kaiken lisäksi Pulla on myös namin kanssa salakavala. Jos joku tulee liian läheltä ohi se puraisee.
Pääsimme siis lääkärin pakeille suoraan ulko-ovesta ja sitten oli edessä vaikea osuus - vierasihminen katsoo Pullan hampaita. Ollaan harjoiteltu sitä pennusta asti, mutta eihän se enää onnistu. Se on sitä paitsi AINA murissut kaikille vieraille ihmisille. Myönnän ettei se pentuna murissut niin pahasti. Eläinlääkäri oli metrin päässä kun näytin Pullan rikki mennyttä hammasta, eikä lähemmäs olisikaan kannattanut tulla. Vielä koitettiin kuunnella Pullan sydänäänet, mutta eihän siitäkään tullut mitään koska se piti niin kovaa mekkalaa että sydänääniä ei kuulunut...

Koko eläinlääkärissä käynti on painajaista ja luulen että se on sitä kaikille osapuolille.

Seuraavalla viikolla oli ohjelmassa kyseisen murtuneen hampaan poisto. Pyysin lääkäriltä kuonokopan, joka osottautui hyväksi ideaksi. Se vaimensi äänet ja pystyin itsekin olemaan rennonpi, koska Pulla ei varmasti päässyt puremaan ketään, vaikka kyllähän se yritti monta kertaa hoitajaa purra. Nyt sydänääntenkin kuuntelu sujui paremmin, koska kounokoppa vaimensi Pullan äänet. Pulla yritti purra aina hoitajaa pienenkin tilaisuuden tullen. Mieluiten silloin kun hoitaja käänsi selkänsä sille tai oli muuten tarkkaamaton. Hoitaja ei tehnyt MINKÄÄNLAISIA uhkaavia eleitä, mutta Pulla koki kumminkin pelkän hoitajan läsnäolon uhkaavaksi ja koitti purra moneen kertaan.

Siitä reissusta selvittiin kumminkin aika hyvin ja kivuttomasti. Mitä nyt yksi odotustilassa olevan koiranomistaja meinasi syöttää rakkinsa ja siinä samalla itsensä Pullalle kun poistuttiin paikalta. Jouduin sanomaan moneen kertaan että sitä pitää väistää KUNNOLLA, eikä silti meinannut uskoa. Lopulta sanoin suoraan että mene nyt koirasi kanssa tuonne takimmaiseen nurkkaan kiitos!

Mies tajusi eläinlääkäri tapahtuman jälkeen miksi lopetin Pullan kanssa harrastukset, joka on mulle oikeastaan aika tärkeä juttu. Nyt se ei enää vähättele meidän ongelmaa.

Mä olen ollut nyt laiska Pullan suhteen. On meillä käynyt paljon vieraita, eikä Pulla niitä ole syönyt. Toki se kävelee muristen perässä, mutta se saattaa myös olla kiltisti ja antaa vieraiden rapsuttaa itseään. Ja välillä se jopa unohtaa kävellä muristen perässä...

Lenkit ovat sujuneet ihan ok. Emme tosin ole lenkkeileet muuta kuin kodin lähellä. Pulla ei kumminkaan enää vedä kuin hetkittäin. Kiljuminenkin on lähes loppunut. Lisäksi se näyttää iloiselta. Olemme käyneet hiihtämässä ja menneet lumikengillä pitkin peltoja. Pulla on ollut paljon vapaana. Se tulee välillä mun luokse katsomaan mua ja vilkuilee muutenkin paremmin missä mä menen. Palkaksi se saa herkun, jos ei kilju. Välillä se menee muutaman metrin eteenpäin ja kääntyykin sitten taas takaisin katsomaan, joskos sitä herkkua nyt tulisi.

Autojen ohitukset sujuvat ok silloin kun pysähdytään kun auto tulee vastaan, mutta jos kävellään se koittaa edelleen jahdata niitä.

Olen käyttänyt lenkillä ja vähän treenannutkin (pihalla, yksin) Pullan kanssa, mutta ajatukset Pullan ongelmista eivät ole olleet mielessäni, vaikka ehkä pitäisi ja vielä enemmän kuin ennen.

Meille on tulossa perheenlisäystä - lapsi sellaista, ei karvaisia tällä kertaa. Ajatukseni ovat pyörineet sen takia jossain ihan muualla kuin Pullassa. Tietty mua jännittää miten Pulla suhtautuu tulevaan lapseen ja samalla ei jännitä yhtään. Pulla on kumminkin paimenkoira ja kerran totuttuaan se on paraskaveri ainakin koirien suhteen. Ihmisiin se ei yleensä totu. Uskon kumminkin että pieni vauva on enemmän verrattavissa koiraan, kuin ihmiseen tässä suhteessa Pullan näkökulmasta.
Luulen myös että Pulla TIETÄÄ jo nyt että mun masussa on joku ja sitten kun lapsi syntyy se TIETÄÄ että vauva on meidän ja siten suhtautuu siihen hyvin. Tietty Pullan kanssa pitää olla erityisen varovainen, varovaisempi kuin muiden koirien kanssa.
Yksi tuttu totesi että me annamme varmaan Pullan pois sitten kun lapsi tulee. Ihan vain tiedoksi emme anna Pullaa pois. Kenelle se menisi? Kuka haluaa koiran, joka koittaa syödä kaikki? Terveen koiran lopetus ei ole vaihtoehto.
Seuraava kysymys tutulla oli että entä jos Pulla puree lasta. Mä en osaa vastata vielä tuohon kysymykseen kunnolla, muuta kuin että Pullaa EI PÄÄSTETÄ puremaan lasta.
Sitten kun lapsi alkaa konttailemaan Pullalle rakennetaan johonkin oma piilopaikka, johon lapsi ei pääse. Pullalta (ja muilta koirilta) varmaankin myös kielletään lasten huoneessa oleskelu niin kuin ei se saa meidän makkarissakaan olla.

Koitan jatkossa päivittää blogia noin kerran kuukaudessa. Useammin en koe tarvetta, koska kerrottavaa on kumminkin suhteellisen vähän.

Sähköpostissani on pyydetty kuvia blogiin. Valitettavasti en halua julkaista minuun yhdistettäviä kuvia täällä, syyn olen varmaankin tarkemmin selittänyt jo aijemmin. Toivottavasti blogistani on jotain hyötyä lukijoille! Palaute on edelleen enemmän kuin tervetullutta!