Oispa blogi kaikkialla mukana. Lenkillä kirjoittaminen vaan voi olla hieman mahdotonta.
Kävin äsken koko lauman kanssa lenkillä. Täytyy myöntää että välttelen niitä tilanteita. Viimeksi kun koitin käydä koko lauman kanssa hiihtämässä kaaduin jo pihalla kaksi kertaa koirien ansiosta. Jätin siis sukset sitten suosiolla pois ja menin vain kävelemään. Harmi sinänsä, koska meidän lenkkimaastot ovat todella huonot talvisin...
No tänään lenkillä tuli ajateltua että haluan tuosta saksalaisesta porsaasta eroon. Harmi että se ei ole oikeasti mahdollista, eikä oikeastaan todellinen vaihtoehto. Mulla menee hermo jo lauman kanssa lenkille lähtiessä. Pulla alkaa piipittämään HETI kun otan askeleenkin siihen suuntaan että lähdetään lenkille. Ja sitä piipittämistä jatkuu edelleen melkein koko lenkki. Jos Pulla on vapaana, niin se koittaa metsästää lumen alta jotain, taikka käy kiljumassa jollekin lauman jäsenelle. Tai leikkii liian rajuja leikkejä. Lopputuloksena on että joudun koko ajan sanomaan sille jostain asiasta.
Yleensä käytän lauman kahdessa tai kolmessa osassa. Pulla yksin. Silloin kun en ehdi tekemään niin, niin mies käyttää koirat tai osan koirista. Nyt olen muutaman kerran koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Ja katunut sitä lenkkeillessä. Lenkit EIVÄT ole rauhallisia ja sellaisia, jossa kävellään rauhassa eteenpäin ja katsellaan maisemia.
Mä en jaksa tuota eläintä.
Olkoon sitten miten päin haluaa ja täysin yhteiskuntakelvoton. Mä olen suunnitellut nyt kieltäväni siltä vain sellaiset toiminnot, jossa se voi vahingoittaa muita. Olkoot muuten miten päin sattuu. En jaksa.
Miksi sitten Pullaa ei voi antaa muualle?
-Koska Pulla on kumminkin osa MEIDÄN laumaa. Olisi rumaa Pullalle ja sen mahdolliselle uudelle omistajalle antaa tuollainen koira muualle. Kukaan ei oikeasti halua tälläistä koiraa. Kaikenlisäksi Pullan kauppasopimuksessa lukee että ensisijainen ostaja on kasvattaja. Kasvattaja todennäköisesti etsisi Pullalle uuden kodin, enkä mä halua antaa sitä kiertoon. Yleensä on joku koeaika, jonka uusi omistaja pitää (aikuista) koiraa ennen kuin päättää ottaako sen vaiko ei - Pullaa ei varmaankaan kukaan huolisi koeajan jälkeen -> lisää kiertoa.
Ja plussana mä oikeasti tykkään Pullasta, enkä voisi kuvitella luopuvani siitä, vaikka se välillä houkuttelevalta tuntuukin ;D.
Miksei Pullaa lopeteta?
-Yksinkertaisesti siksi että mielestäni on väärin lopettaa täysin terve koira.
Löysin tänne sattumalta, kun googlettelin aiheeseen liittyvää. Täällä ilmoittautuu kohtalon toveri. Tavoitan niin tuon tunteen. On odella lohdullista lukea, että näin muillakin ja ei ole ihan yksin oman ongelman kanssa =) Tsemppiä teille!
VastaaPoistaTäälläkin yksi jolla koira, joka rähjää muille koirille. Tämän takia harrastaminen on melko kyseenalaista. Tai lähinnä se kokeisiin meneminen. Justiinsa peruin möllitokonkin, kun edellisissä treeneissä tuo valopää päätti, että rennosti ohi kulkeva tolleri on uhka, ja sille piti hiukan avautua.
VastaaPoistaMeillä ei kuitenkaan ihmisten kanssa mitään ongelmia, joten voin vain kuvitella sinun tilanteesi. Meillä tosin koirille rähjäämisen osasyynä se, että tapakasvatus jäi hiukan vajaaksi. Kuitenkin, on tuo mun koira perusluonteeltaankin mm. terävä ja sen takia erittäin reaktiivinen mutta uskon, että jos olisin ollut fiksumpi sen pentuaikana, ongelma ei olisi läheskään näin suuri kuin mitä se nyt on.
Tsemppiä teille!
Ihana lukea kohtalotovereiden kommentteja! Mukavaa että joku on lukenut tätä blogia. Mun pitäisi selvästi saada itseä niskasta kiinni, jotta tulisi päivitettyä useammin!
VastaaPoista