on välillä niin vaikeaa että syvällä sisimmässäni tiedän ettei Pulla tule kokemaan luonnollista kuolemaa. Siis edes sellaista että se lopetetaan johonkin vanhuuden vaivaan tai sairauteen. Mä uskon että joskus mä nään paremmaksi vaihtoehdoksi vielä lopettaa sen. Niin ikävää kun sitä onkaan itselleen myöntää saati sitten ääneen sanoa.
Se aika ei kumminkaan ole vielä. Pulla on vasta nuori koira ja elinvuosia sillä sukunsa perusteella on vielä ainakin kymmenen jäljellä, ellei enemmänkin. Tietenkään sekään ei ole kirjaan kirjoitettu aika. En kai voi sanoa että nautin näistä päivistä, kuukausista ja vuosista mitä Pullan kanssa joudun viettämään. Paitsi välillä, silloin kun ollaan pelkästään oman lauman kanssa kotona.
Voi olla että Pullan aika koittaa viiden vuoden sisään tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. Mä koitan varautua siihen hetkeen kun Pulla joudutaan lopettamaan. Mä en kenenkään muun koiralla sitä ole alkanut vielä tekemään, vaikka vanhempiakin koiria laumasta löytyy. Vanhempien koirien kohdalla vain tiedän sen että ne saavat elää elämäänsä niin kauan kun ovat hyvässä kunnossa. Pullan kohdalla tiedän että vaikka se on hyvässä kunnossa, niin silti se ei välttämättä saa elää, niin raa'alta kuin se kuulostaakin. Siksi teen vähän kerrallaan surutyötä jo nyt. Tiedän Pullan lopetuksen olevan rankka paikka itselleni, mutta tiedän että se voi olla jossain vaiheessa välttämätöntäkin. Niin tuomittavaa kuin se onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti